lauantai 22. heinäkuuta 2017

MITÄ BLOGINI ON ANTANUT MINULLE?

Moi! 

Kirjoitin tämän blogin ensimmäisen postauksen päälle seitsemän vuotta sitten. Muistaakseni se oli pelkkiä satunnaisia kuvia sieltä täältä, lähinnä kameran testikuvia. Nyt vuosia myöhemmin on mielenkiintoista miettiä, että mitä kaikkea tämä blogi on minulle oikeastaan antanut. Kuvia on tullut postailtua ääretön määrä, ja suurin osa niistä on myöhemmin piilotettu blogin teeman säilyttämiseksi. Olen kuitenkin halunnut säilyttää hieman vanhempiakin postauksia, nimittäin itseäni ainakin kiinnostaa muiden blogeista katsoa kehitystä ensimmäisistä postauksista uusimpiin. Omalla kohdallani huomaan selvän kehityksen, ja se jos joku motivoi jatkamaan! Kokosin tähän muutamia juttuja, mitä olen huomannut blogini antaneen minulle näiden vuosien varrella. 

1. Konkreettinen, tarkasteltava kehitystaival kuvaajana
Tällä tarkoitan siis mahdollisuutta seurata kehitystäni kuvaajana konkreettisesti kuviani katselemalla ja vertailemalla. Toki ennen blogia tätä pystyi tekemään myös esimerkiksi kuvia vertailemalla kansioissa, mutta jostain syystä blogista kehityksen huomaa helpommin. Muiden ihmisten jättämät kommentit, ja alkujaan jo lukijoiden saaminenkin kertoivat kehittymisestä. Netissä kritiikin ja palautteen saaminen on huomattavasti helpompaa mitä kasvotusten muiden kanssa juteltaessa. Kuvien lisäämisen lisäksi blogiin on tullut vuosien varrella jonkin verran myös kirjoiteltua, ja siinäkin olen huomannut kehittyneeni paljon alkuajoista. Se taas on auttanut esimerkiksi koulussa ja virallisemmissa jutuissa.

2. Itsevarmuus
Valokuvaus-harrastukseni alkuaikoina en kehdannut sanoa ääneen, että haluan isona valokuvaajaksi. Se johtui lähinnä itsevarmuuden puutteesta, sillä en ollut saanut kuvistani kauheasti minkäänlaista palautetta, ja kritiikki sekä kehittyminen kuvien suhteen junnasivat paikoillaan. Tietysti kuvia tuli esiteltyä esimerkiksi perheenjäsenilleni, mutta ihanista kehuista huolimatta kehittyminen oli lähinnä kameran asetuksien oppimista ja kuvauskohteiden etsiskelyä. Kun laitoin blogini pystyyn, kasvoi motivaatio kuvaamiseen hurjasti saadessani palautetta ja konkreettisia vinkkejä lukijoiltani! Tuolloin aloin seuraamaan myös muiden valokuvausblogeja, ja sieltä niitä vinkkejä alkoikin löytyä, mitä olin pitkään kaivannut. Kehittymisen myötä myös itsevarmuus kameran ja ihmisten suhteen kasvoi, ja tänäkin päivänä uuden oppiminen on edelleen yhtä siistiä!





3. Uusi ulottuvuus valokuvaus-harrastukselleni
Blogin kasvaessa lukijamäärät lisääntyvät ja katselukerrat nousevat. Sen seurauksena esimerkiksi yhteistyöt eri yritysten kanssa alkavat olla arkea, ja niiden myötä pääsee osaksi kaikenlaisia hienoja juttuja. Vaikka valokuvaus on tänä päivänäkin se pääasia tässä hommassa, niin paljon tulee myös kaikenlaista muutakin tehtyä!

4. Edesauttanut koulupaikan saamisessa
Peruskoulun jälkeen olen opiskellut yhteensä kolmessa eri koulussa. Pääsykokeissa olen näyttänyt blogiani ja tuonut sen sisältöä sekä sen kautta saatuja asioita esille. Blogin avulla olen voinut näyttää konkreettisesti omaa kehittymistäni, kuvaustapaani ja erilaisia tekniikoita sekä kirjoittamistaitojani ja saavutuksiani. Opiskelupaikan saamisen lisäksi blogi on auttanut myös itse opiskelussa paljon. 

5. Minua pyydetään valokuvaajaksi
Valokuvaajaa etsiessä useimmat haluaa nähdä, millaisia kuvia kukin valokuvaaja ottaa. Ennen portfolioni tekemistä minulla oli tapana linkittää blogini / erillisiä muotokuva-postauksia heille ja sitä kautta näyttää omaa tyyliäni. Niiden perusteella he sitten päättävät, olenko sitä mitä he hakevat.



6. Uusia ihmisiä
Blogi-miittien, kuvauskeikkojen ja yhteistöiden kautta olen tutustunut uusiin ihmisiin, joihin en todennäköisesti olisi koskaan törmännyt ilman blogiani. Bloggaaminen on sellainen harrastus, josta on melko hankala saada juttua aikaiseksi ellei toinenkin osapuoli sitä harrasta, joten muihin bloggaajiin tutustuminen on todella mukavaa ja tiedossa on heti ainakin yksi yhdistävä tekijä!

7. Monipuolinen ajanviete
Kameran kanssa keksii loputtomasti tekemistä. Oikeastaan voit kuvata mitä vain ja miten vain, ja silti viettää hauskaa! Erilaisia kuvaustekniikoita ja asetuksia on kiva kokeilla ja samalla oppia uutta. Valokuvaamaan voi lähteä yhdessä kaverin kanssa, tai vaikka tehdä pidempiä kuvausmatkoja sen enempää suunnittelematta. 




Nyt vuosia myöhemmin on oikeastaan melko pelottavaakin miettiä, missä olisin ilman tätä. Monet suuret saavutukset koskevat paljon juuri bloggaamista, ja esimerkiksi useita ihmisiä en todennäköisesti olisi koskaan tavannut. Jos luet tätä postausta ja harkitset bloggaamista, niin suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!

4 kommenttia:

  1. Ihanan iloinen ja positiivinen postaus! Tästä huokuu sun intohimo valokuvausta ja bloggaamista kohtaan.

    http://mahdollisestiehka.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Moi! olis tosi kiinostavaa kuulla jotain sun hääkeikkoihin liittyen jossa kertoisit esimkuvaatko paljon häitä? minkälaiset vaatteet sulla on siellä ja missä kuvaat siellä ja minkälaisia kuvia. Elätätkö ittes muuten valokuvauksella kokonaan vai teetkö muutakin työtä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Kiitos ideasta, pitääpä alkaa toteuttamaan. Kuvauksia teen tällä hetkellä opiskelijana ja kevytyrittäjänä, eli kaikki mikä tulee on vain plussaa. Työksi en tätä vielä tee. :)

      Poista