maanantai 27. elokuuta 2018

TERASSI, KAHVIKUPPI & BLOGI - AJATUKSIA SYKSYST√Ą ūüćĀ☕


Kirjoitan t√§t√§ julkaisua kotimme terassilla. Ulkol√§mp√∂tila on 13°. En√§√§ kolme astetta siihen, ett√§ valkosormisuus alkaa j√§lleen h√§iritsem√§√§n arkeani jokaisen kylm√§n kuukauden ajaksi. En aio valittaa, sill√§ ei se ole auttanut t√§h√§nk√§√§n saakka. Sen sijaan aion tehd√§ kaiken miten asiaan voin oikeasti vaikuttaa, eli pukeutumalla hieman tavallista paksummin. That's it. Voisi kuvitella, ett√§ pelk√§st√§√§n valkosormisuus olisi jo hyv√§ syy inhota kylmi√§ kuukausia. Miksi en kuitenkaan tee niin? 




Kerrospukeutuminen T√§ss√§ kohdassa olen muuttanut itse√§ni ja suhtautumistani asioihin hurjan paljon parin viime vuoden aikana. Sen sijaan, ett√§ toistaisin kerta toisensa j√§lkeen ulkona olevan aivan liian kylm√§ eik√§ siell√§ tarkene olla, puen p√§√§lleni l√§mmitt√§v√§n kerraston ja kerron vinkin my√∂s toiselle osapuolelle. Yksi pieni muutos, jolla huonojen fiilisten sijaan teen asialle voitavani. Niin ja, merinovilla-kerrastot on muuten oikeasti aivan loistava keksint√∂! Yksi suuri syy siihen, miten innostuin syksyll√§ & talvella ulkoilusta.



Sade T√§ss√§ kohtaa vuotta innostun syksyst√§ aina vain uudelleen. Hetkellisesti kes√§n viilenev√§ ja sateinen s√§√§ her√§tt√§v√§t haikean olon, mutta se menee nopeasti ohi. Kun kirjoitan t√§t√§ teksti√§ terassimme sohvalla vilttiin k√§√§riytyneen√§ & kahvikuppi vieress√§ h√∂yryten, parin metrin p√§√§ss√§ minusta sataa kaatamalla vett√§. Negatiivisesti ajateltuna se on merkki kes√§n loppumisesta, mutta positiivisesti ajateltuna merkki syksyn alkamisesta. Sade raitistaa ilman, ja sateen loputtua on parasta l√§hte√§ k√§velylle vesipisaroiden peitt√§m√§n luonnon keskelle. Silloin mieli lep√§√§!



Ruska K√§vimme eilen geok√§tk√∂ilem√§ss√§ avopuolisoni kanssa. Etsiess√§mme k√§tk√∂√§ huomasin jalkojeni juuressa kirkkaan oranssin, vesipisaroiden peitt√§m√§n pihjalapuun lehden. En voinut kun hymyill√§, sill√§ rakastan syksyn tuomaa ruskaa, ja se muistutti minua j√§lleen sen upeudesta. Harrastan paljon luontokuvaamista, ja vain hetken kest√§v√§t syksyn s√§vyt tuovat siihen t√§ysin uuden ulottuvuuden. T√§m√§n syksyn tavoitteenani on kuvata muutamien uusien yhteisty√∂kumppaneideni tuotteita syksyisess√§ milj√∂√∂ss√§, enk√§ malta odottaa kuvausten aloittamista. Inspiraatio nousee ruskan tullessa ihan uudelle tasolle.



Syksyinen Instagram-feed Olen somettaja, joka ihailee muiden feedej√§ ja miettii kuvien yhteensopivuutta. Olen huomannut t√§ydellisen feedin olevan mahdoton juttu itselleni, ja luovuttanut sen suhteen oikeastaan t√§ysin. Siit√§ huolimatta syksyiset valokuvat luovat feedist√§ aina t√§ydellisen! Hauska ilmi√∂, jonka olen kuullut sattuvan monille muillekin.

Ulkoilu Syksy on ulkoilun kulta-aikaa. Teen pidemm√§t reissut oikeastaan aina kamera matkassa. Kuljen mukana erilaisilla mets√§stysreissuilla ja retkill√§. Vaikka aikaiset her√§tykset eiv√§t ole minun juttuni, syksyll√§ aamuy√∂st√§ kanalintujahtiin her√§√§minen yhdess√§ poikayst√§v√§ni kanssa on parasta. On t√§ysin pime√§√§, kunnes aamu-aurinko pilkist√§√§ puiden v√§list√§ ja paljastaa t√§ydellisen usvan. Toistaiseksi kaunein maisema, mit√§ olen koskaan n√§hnyt. Hiljaa hiipiminen mets√§ss√§ lintujen √§√§ni√§ kuunnellen on √§lytt√∂m√§n rauhoittavaa, eik√§ nokipannukahvitkaan suon laidalla pahempia ole.



Kuvauskeikat Viime syksyn√§ ty√∂motivaationi oli aivan uudella tasolla. Vaikka nautinkin ty√∂st√§ni hurjasti, silloin ty√∂skentely tuntui jotenkin aivan erityisen mahtavalta. Lenn√§teltiin yhdess√§ lasten kanssa keltaisia, oransseja ja punaisia vaahteranlehti√§ ja juostiin suurissa lehtikasoissa. Syksyisin kuvak√§sittely j√§√§ hieman v√§hemm√§lle, ja huomasin viime syksyn√§ l√§hett√§neeni asiakkaalle ensimm√§ist√§ kertaa ikin√§ t√§ysin k√§sittelem√§tt√∂mi√§ kuvia! Jostain syyst√§ mink√§√§n lis√§√§minen tai v√§hent√§minen ei vain tehnyt kuville oikeutta. N√§ht√§v√§ksi j√§√§, sattuuko sama my√∂s t√§n√§ syksyn√§.

Kirjoittelin edellisessä julkaisussani omat tapani selättää kaamosväsymys. Alla linkki julkaisuun:
Klikkaa tästä.

Tässäpä muutamia ajatuksiani syksystä. Olisi mielenkiintoista kuulla, onko sinulla jokin selkeä suosikkiasia syksyssä?

6 kommenttia:

  1. Ihana, jotenkin kotoisa ja rauhoittava postaus. Niin paljon hyviä tunnelmakuvia :)

    Mun lempiasia syksyssä on kans sade. Tykkään käydä sateella kävelyllä, kun silloin ei ole kauheana muita ihmisiä liikenteessä ja on jotenkin hiljaista. Se raikkaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos! Kuvat otettiin yhdeltä geokätköilyreissultamme. Totta! Silloin on myös ihana kuunnella sateen ääntä!

      Poista
  2. Ihana tunnelma v√§littyy noista kuvista ja syksy on ihana ūüíô

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia :) Pitäisi kyllä varmaan käydä ottamassa joskus tällaisia vähän lähialueen tarkennettuja kuvia kun nyt mun osalta on ollut aika laajan skaalan maisemakuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri! Itse olen juurikin lähikuvauksen ystävä. Mukavaa vaihtelua esimerkiksi maisemakuvaukseen. :)

      Poista