perjantai 30. marraskuuta 2018

TÖITÄ, HYVINVOINTIA JA UUSI YHTEISTYÖKUMPPANI 🧤⛺️📷

Moi!

Syksy on kulunut hyvin ja nopeasti. Tänä vuonna olen kiinnittänyt jostain syystä erityisen paljon huomiota pimeneviin päiviin, hyvällä tavalla tosin! Olen huomannut, että asian selkeä tiedostaminen motivoi lähtemään vielä valoisan aikaan ulkoilemaan, ja koneella tehtävät työt voi hyvin jättää hetken myöhemmälle.

 Mielenkiinto ja inspiraatio terveelliseen ruokavalioon nostaa päätään jälleen, vaikka ei sen suurempia repsahduksia olekaan tapahtunut. Minulle ennestään tuntemattoman, terveellisiin elämäntapoihin suuntautuvan tv-sarjan löytäminen ja ulkoisten tavoitteiden saavuttaminen ovat antaneet kauheasti motivaatiota! Suurin asia minulle tämän syksyn aikana on ollut kuitenkin se, että olen saavuttanut tavoitteeni: selättänyt kaamosväsymyksen. Joka on tietysti seurausta edellä mainituista asioista.




 Työni kameroiden parissa on jatkunut kuten ennenkin. Uusia tuulia on kuitenkin saapunut, ja olen aloittanut freelancerina Kokemuksia.fi videokuvaajana ja editoijana. Halusin pitkään valokuvaamisen rinnalle videoinnin jollain tavalla mukaan, ja tämä tilaisuus tuli kuin tarjottimella eteeni. Olen parin kuukauden verran tehnyt heille kuvaamista ja editointia, ja onhan se nyt ihan älyttömän mukavaa työtä! Joka aamu astelen tietokoneelleni tyytyväisenä siksi, että saan tehdä työtä jota rakastan.


Tyylini valokuvata ja videoida on melko luonnonläheinen. Eräaiheisen materiaalin tuottaminen on hauskaa ja inspiroivaa. Olen jo pidempään miettinyt retkeily-alan yhteistyökumppanin hankkimista, ja alkusyksystä otin yhteyttä North Outdooriin. Ehdotin heille yhteistyötä, ja sain takaisin hyviä ideoita ja toiveita, millä tavalla voisimme lähteä yhteistyötä toteuttamaan. Eilen otimme ensimmäiset konkreettiset askeleet yhteistyötämme, kun paketti heidän tuotteitaan saapui postista. Tutkin valitsemiani tuotteita hetken, ja innostuin alkaneesta yhteistyöstä yhä enemmän. Mahtavia retkiä ja kuvaushetkiä on edessä!



Blogissani on tällä hetkellä teknisiä ongelmia, joiden vuoksi en pysty viimeisimpien julkaisujen kommentteihin tililläni vastaamaan. Jostain syystä Blogger kirjaa minut automaattisesti ulos heti, kun avaan kommenttikentän blogini kautta / hallintapaneelista. Jos jollain on keinoja tähän, niin saa helpata kommentoimalla. :) Millä tavalla sinun syksy on kulunut? ☀

1 kommentti:

  1. Hei vähänkö siistejä työkuvioita sulla, oispa kiva itsekin päästä toteuttamaan jotain tuollaista vaihteeksi! Ja upeita luontokuvia tässä postauksessa! :)

    VastaaPoista